Etätyön 3 iloa ja 3 kiroa

Etätyö on monelle tuttua puuhaa. Toiset rakastavat kotoa käsin työskentelyä ja mielellään siirtäisivät toimistonsa lopullisesti kotioloihin. Toisille taas etätyö on aiheuttanut harmaita hiuksia esimerkiksi perheen aikataulujen suhteen. Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Tässä artikkelissa jaamme etätyön kolme huonoa ja kolme hyvää puolta.

3 kiroa

1.

Jos sosiaaliset suhteet ovat perustuneet pitkälti työyhteisön varaan, voi etätyön tekeminen tuntua hyvin yksinäiseltä. Vaikka työpaikoilla on panostettu myös arkiseen kuulumisten vaihtoon etätyön ohessa, saattaa kotona ruudun tuijottaminen tuntua raskaalta ja yksinäiseltä. Siksi kannattaa pyrkiä käymään toimistolla niin usein, kuin siltä tuntuu.

2.

Mikäli koti on huonosti äänieristetty, ahdas tai siellä asuu muitakin, voi työrauhan saavuttaminen olla hankalaa. Naapurin putkiremontti ei kelloon katso, joten työrauhaa voi olla jopa mahdotonta saavuttaa kotona. Jos tilanne on tämä, voi rauhallisempaa työtilaa etsiä vaikkapa hotelleista, esimerkiksi https://www.kampcollectionhotels.com/.

3.

Kotiin rakennettu työpiste ei välttämättä ole yhtä ergonominen kuin toimiston työpiste. Kodin työpisteen ergonomiaan kannattaa siis panostaa ja hankkia esimerkiksi laadukas työtuoli.

3 iloa

1.

Kun töihin ei enää tarvitse matkustaa, säästyy monelta paljon sekä aikaa että rahaa. Työmatkaan voi hyvinkin tuhraantua monta tuntia päivästä, jotka voi etätyötä tehdessä käyttää tehokkaammin omien toiveidensa mukaan.

2.

Toiset kokevat, että kotona on helpompi keskittyä kuin esimerkiksi avokonttorissa. Etätyössä voi myös vaikuttaa siihen, miten usein kahvitaukoja pitää, millaisissa vaatteissa töitä tekee ja millainen äänimaisema itseä ympäröi.

3.

Etätyö mahdollistaa joustavamman arjen. Lapsiperheet voivat sopia arjen rytmistä helpommin, kun vanhemmista ainakin toinen on jo valmiiksi kotona. Myös viikonloppureissuille lähteminen on helpompaa, kun työpäivän päätteeksi voi pakata tavarat suoraan autoon ja lähteä reissuun.

Leave a Comment

Your email address will not be published.